maanantai 1. elokuuta 2016

Ankkuri, lentäviä sormia, Tikitekkiä ja korvalehtihöpöä

FUCKISTA FUCK! ERMAHGERD! 

Olen ihan jättänyt taas unholaan tämän blogin.

No sori.

Onpa enemmän kirjoitettavaa.

Niiiiiiiiiiin, onpa tässä taas tapahtunut enemmän ja vähemmän. Ehkä vähemmän.


Tosiaan, juhananuksesta (lue: juhannus) selvittyäni tuli tehtyä ensimmäinen soolojulkaisu heitettyä pitkästä aikaa pihalle.



Anchor.

Päädyin sellaiseen ratkaisuun, että matalemman drop B -vireen sijaan äänitin ja vedin kappaleen "alkuperäisessä" drop D -vireessä. Vittu rock.

Ja vieläpä TELELLÄ.


Kappale löytyy Youtuben lisäksi myös Soundcloudistani: https://soundcloud.com/lauri-honkola/anchor

Ja introksi tarkoitetun "Breakthrough"-biisin heitin myös pihalle. Tässä kitarat on vedetty drop F#-vireisellä Schecterin C7:lla.


Vähän "hooseempaa" tuotantoa. Tuli hyvä fiilis. Tällä hetkellä on työn alla pari muutakin biisiä, enköhän heitä nekin jossain vaiheessa pihalle.


Tuli osallistuttua myös Ibanezin Flying Fingers 2016-sooloiluskabaan, jossa on palkintoina vähän parempia Iban keppejä, jopa J-Custom. 

HETI videon julkaistuani tajusin, että vituiksihan tämä meni. Toiset kitaristit olivat nähneet videoon huomattavasti paljon enemmän vaivaa, meitsi vain videoi tylsän soittoni suoraan taustanauhan päälle. Kovimmat ja vähemmän kovemmat kepittäjät olivat erikseen NAUHOITTANEET ja miksanneet omat vetonsa, ja tehneet erikseen videon... 

Noh, en minä sitä kitaraa kumminkaan voita.

"Parempi rohkeasti metsään kuin arasti paskaan", eiku...



Heitettiin Late Night Harvestersien pari biisiä (Itseviharikos ja Maan Korpeen, joista ensimmäinen arvosteltiin) Soundin Demoefektiin:

Kommentit ylittivät odotukseni. Ainoata sanomista tuli puhtaista lauluistani, mutta se oli täysin odotettavissa. Tämä antoi potkua tekemiseen niin maan pärkeleesti. 

"Late Night Harvesters on kahden miehen bändi Lahdesta. Englanninkielisestä nimestään huolimatta bändin musiikki on suomeksi laulettua alternative rockia. Itseviharikoksen konerummut ovat todella hyvin ohjelmoidut. Elävän rumpalin puuttuminen ei vähennä biisin iskevyyttä ollenkaan. Biisin raskaampi osuus toimii loistavasti. Puhdas laulu ei ole kovin hyvää, mutta tarttuvuudessaan puhtaasti laulettukin osio on biisille tarpeellinen. Erittäin hyvää raskasta ja melodista rockia. Tarkemmin nuottiin osuva puhdas lauluääni voisi vielä parantaa lopputulosta, mutta näinkin toimii."

Winning! 

Heitettiin koko EP myös Kaaoszineen arvioitavaksi. Katsotaan mitä sieltä kuuluu...




Tein myös elämäni ensimmäisen unboxing-videon. Ja kyseessähän oli uusi akustiseni, Ibanez Steve Vai EP5. Tuostahhhh.



Onpa sitä heitetty yksi hääkeikkakin Assi Ilonan kanssa, Iban kera.

Ibanezin EP5 pääsi keikalla ehdottomasti oikeuksiinsa. Aivan käsittämättömän kova keikkakitara, 5/5. Nyt on löytynyt työkalu mitä en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Pienien EQ-viilailujen jälkeen soundi PA:n kautta oli mitä mainioin. Etenkin, kun perään heitti vähän reverbiä. 

'
Hidasta Batistini-kävelyä, tukka hyvin, kello näkyy ja skeba on vireessä. Corepelle on valmiina hääkeikkaan (ps. piti käydä ostamassa myös uusi puku, koska vanha oli käynyt liian pieneksi, etenkin hartioista ja reisistä. Rahka toimii [niinpä vishhiin]).

Keikka done w/ Assi. Ja hyvinhan se meni. Vaikka tuuli meinasi pari kertaa heittää muistilaput huitsin helvettiin nuottitelineistä. Onneks oli maalarinteippiä millä saatiin ongelma ratkaistua.

Ja niin, meikäeeverttihän sekoilee Assin tulevalla Kuplat Kalliit -musavideolla! Oli aivan järjettömän siisti kokemus! Oman roolisuoritukseni jälkeen pääsin käyttämään kuplakonetta. Bubbles-Lade oli siis vauhdissa, and he was greasy

Ilmeistä voi päätellä fiiliksiä. 


Tuli myös kaiveltua eräs vanha, uskollinen työkalu bändikämpiltä soittospottini nurkasta.

Digitech RP1000 multiefekti/kitaraprosessori.

Hyvä kun edes muistin koko masiinan olemassaoloa, huolestuttavaa.

Mutta hitto, aikoinaan tekemäni soundit toimivat ja skulaavat edelleen, varsinkin Kustomin kokoäänikaiuttimen kanssa. Vähän viilailuja, ja tämä vehje tulee taas käyttöön. Jumaliste. Ehkä jopa äänitänkin tällä jotain. Kompakti, helppo roudata ja säätövaraa on kutakuinkin saman verran mitä Avid Eleven Rackissa, ellei enemmänkin. Digitechin reverbeistä ja wahista olen pitänyt aina. Kylläkyllä, tällä tullaan puljaamaan ja paljon.



Tuli tehtyä aaaaivan pieni "tyylillinen" muutos vakavanhaan Schecter S1 Blackjackiin.

Pinkki DiMarzion ClipLock otti ja lähti, tilalle tuli suomalaista lehmänpersettä, eli nahkaa. Sama hihna, mikä kyseisessä kitarassa aikoinaan oli. Nyt se on taas "enemmän" trve. Nyt kitara on D-standardi vireessä, ja sillä soitetaan

BLACKENED DEATH METALLIA SAATANA.

"Hei, olen hassunhauska S1."

"Hei. Olen trve-S1."

Ja niin. Muutos siksi, että "uinuva peto", Atlas of Misery on nyt herätetty. Laitettiin Mikko Juhanin kanssa Ihmisen Kauneudesta -Facebook-sivuille pientä teaseria.


Ja koska olihan kyseessä pitkän kaavan bändigänät, otettiin myös kunnon kimppakuva:

Kitaroita ja viinaa. SG ei vain näy kunnolla, on liian smooth ja makuullaan.

Ja pitihän sitä yrittää ottaa jnkl kuvaa itsestänikin.

Ja kyllä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen se S1 vain on edelleenkin yksi niistä kitaroista, mikä istuu omiin näppeihin täydellisesti.

Loppukesästä rysähtää. Uskokaa pois. Prepare your anus. And Cocks. And especially pussies.


Päädyin myös tekemään jotain sellaista, mitä en ihan vähään aikaan kuvittelut tekeväni. Tein metal-rap -smash up coverin. Elastisen kappaleesta Viikonloppu.

ERG:ien jyrinää. Hyvin skulasi.

Kappaleesta tuli kunnon hc-rap smash up. ESP Eclipse 7 ja Ibanezin SR505 jyrisi ja kovaa. 

Hauskintahan kappaleessa on se, että meitsi YRITTÄÄ räpätä. Ainakin Instagramiin laittamistani kuvista/videoista on Rähinä-recordsin (ja jopa Spektin) osalta tullut jnkl hyväksyntä. Ainakin peukkua. Ehkäpä kappale kuullaan jossain joskus, livenä kenties? Youtubessa? En tiedä, katsotaan miten käy. ;)

Instagramissani on tosiaan pieni teaser-pätkä: https://www.instagram.com/p/BIaGs2UgEJz/



Pari muuta asiaa.

Vanhempia ja ystäviäni järkyttääkseni päätin  "kerran vielä poikam"-mentaliteetilla venyttää korviani nykyisestä 16mm:stä 20mm:n. Projekti on edelleen käynnissä. 

Voi veljet. Ne on isot, ne on isot... Tai noh, tulkinnanvaraista.

ÄRRINMURRINPURRINHÖPÖÄTEKKÖÖPÄRKELE

On tullut myös harrastettua enemmän vapaa-aikanakin tuota maantiepyöräilyä. Hyvin skulaa Cännäri.

5/5 nautin lenkeistä.

Ja olen tehnyt jotain mikä ei ole meikäpojalle ominaista:

Olen alkanut MYYMÄÄN soittimiani ja soittokalustoani. Kyllä, MYYMÄÄN. Maailmankirjat ovat nyt sekaisin. Voi veljet.

Olen saanut tähän mennessä myytyä vanhan Ibanezin SR305-bassoni, Fenderin T-Bucket-akustisen sekä uskollisen Schecterin Blackjack ATX C7:n. Myynnissä TÄLLÄ HETKELLÄ on vielä Vox AC4C1 sekä Blackstar HT-5R putkivahvistimet sekä Schecterin Blackjack ATX C8. 

Miksi, oi miksi?

Siksi, että olen iskenyt silmäni Kiirassoittimen kitaroihin. Nuff said. Ja tuleepa tuo meikäläisen custom-Flaxwoodikin piakkoin. Olen ajatellut käyväni Kiirassoittimen pajalla Jyväskylässä testaamassa, miltä sen soittimet tuntuvat. Voi olla, että sorruin seuraavaksi sellaiseen. Tai jos en vakuutu, toinen custom-Flaxwood voi olal tosiasia. Nyt kun noita soittimia tosiaan lähtee.

Oma tyyli löytyy, ja se, mitä soittimilta halajaa. Ennemmin soitan MUUTAMALLA, LAADUKKAALLA JA ENNENKAIKKEA    S U O M A L A I S E L L A  kielisoittimella kuin tusinalla hyllykitaroita, joita saa koko ajan olla säätämässä. Kyllä, haluan korvata laadulla määrän.

Meikäpojalla alkaa siviilitöistäni viiden viikon kesäloma tämän viikon keskiviikkoaamuna klo 7.

Siviilitöistä on lomaa, mutta sivutyöstä, musiikista ei. Nyt se tykitys vasta alkaakin, PÄRKELE! Tykitystä tulee olemaan monen projetkin saralla, ja auta armias, kun Flaxwoodini saapuu...

Sitten mä flippaan ja Lade on irti.



Enivei. Cheers lads & gurls, palaillaan joku päivä! 
T. Hardu-Lade
DOMOOOO!!! SAKE HARDU LADEEE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti