NO NY KÄVI FLAXI! Tarinointia Flaxwood Custom "Äijästä"

VOI VELJET! VOI POIKAM! VOI LUOJA! VOI HYVÄ JUOJA!

Viime perjantaina sen sain:

Siinä se nyt on:

FLAXWOOD CUSTOM "ÄIJÄ"

Ensimmäisen custom-kitarani. Kitara, joka sai jopa kauppiaat Keskumusiikissa haukkomaan henkeään. "Komein metallikitara vähään aikaan", kuulin sanottavan.

Ja kyllä, sitä tämä vehje on.

Tarkemmat speksit:

- Runko flaxwoodia
- Kaulaliitos Flaxwoodin oma "liimattu 3-D"
- Skaala 25,5", 22 nauhaa
- Otelaudan radius 12"
- Jumbonauhat
- Kaulan paksuus 1. nauhalta 20,5 mm, 12. nauhalta 23 mm
- Gotoh SG360 HAPM lukkovirittimet
- Gotoh 103-B talla
- Väri "Sandblasted Black"
- 3-tie mikinvalitsin (talla, talla + kaula, kaula)
- 1 volumepotikka, 2 tonepotikkaa (molemmille mikeille oma)

Ja siitä normaalista Äijästä poiketen:

- Kullattu hardware mustan sijaan
- Mikkeinä DiMarzio Crunch Lab (talla) sekä FRED (kaula).

Tällä hetkellä kitara on jo C#-standardi -vireessä, D'Addarion .012-.052-kielisetillä.

Koko komeus. Puhdasta silmäkarkkia.

Kullatut Gotohin HAPM -lukkovirittimet, "custom"-kaularaudan suojalevy.

"Hiekkapuhallettu musta"-väritys, tai pikemminkin "materiaali", tuntuu näpeissä todella mukavalta, hassun karhealta. Ei todellakaan liukas, eikä tähän tartu rasvatahratkaan. Materiaali tosin on sellaista, että esim. plektroista jää herkästi "iskujälkiä" (kyllä, soitan melko kovakouraisesti, etenkin keikoilla ja treeneissä). Mutta meikäläistä tuo ei todellakaan haittaa, kitarassa saa ja pitääkin mielestäni näkyä käytön jälkiä. Eikös se ole nimenomaan sitä "äijää"?

DiMarzio Crunch Lab (talla) ja FRED (kaula) mikit. Crunch Labissa on kirkas, "kuivahko" ja kova ulostulosoundi, mikä tekee mikistä todella erottelukykyiset. Cleanit soundit on kirkkaimmat kuin missään muussa kitarassani tällä hetkellä. Särösoundit ovat todella räyhäkkäät. Soundia voisi verrata Ibanez JEM 90 Hamissani oleviin Lundgreneihin, mutta tässä on silti enemmän elävyyttä, syvyyttä. Kunnon John Petrucci-soundi, ylläri. FRED, mikä taas on Joe Satrianin entinen signature-mikki, on cleaneissa Crunch Labia tummempi, hyvin Seymour Duncan '59:äinen, mutta ei kumminkaan sinne päinkään. Oikeastaan sitä on melko vaikea selittää, se vaan pitää kuulla. Särösoundeissa FRED on myöskin kohtuu erotteleva, mutta botnea ja tummuutta on huomattavasti enemmän kuin Crunch Labissa, mikä toimii varsinkin sooloiluissa mainiosti.

Gotohin HAPM-virittimet, jossa virittimien korkeutta pystyy säätämään, vähentäen kielten auheuttamaa painetta ja rasitusta satulaan nähden. Virittimien sisällä on kuusiokololla liikutettava ruuvi, jolla säädetään korkeutta joko ylös tai alas. Kielten vaihto taas tapahtuu löysäämällä viritintappi tapin YLÄPÄÄSTÄ (kuvassa virittimen päällä näkyvät kolot, johon mahtuu esim. 5 sentin kolikko). Kun kieli on vaihdettu, pidetään kolikolla ylätappi paikallaan ja viritintä pyöritetään vastapäivään, jolloin tuo tapin yläosa kiristyy ruuvin ympärille. Meni hetken aikaa enennkuin ymmärsin toimintaperiaateen.

Lähempää tarkastelua kaulaliitoksesta.

Kaulaliitos on TODELLA smooth. Lähikuvassa myös Flaxwoodin "resonating back plate", eli resonointia lisäävä takalevy. 

3-D -kaulaliitos ON "liimakaulaliitos", ainoastaan monimutkaisempi sellainen, kolmiulotteisen liitoksen takia. Stabiili, varma ja ennenkaikkea hyvän tuntuinen. Korkeilta nauhoilta soittamisen tatsia voisi kuvailla Jacksonin ja Gibsonin risteytykseksi.

Virittimien takaosa: mustiin koloihin mahtuu pienenpieni kuusiokoloavain, jolla virittimen korkeutta suhteessa satulaan pystyy säätämään.

Kaula on pyöreä, mutta silti todella nopea soittaa (tässä pitää tietää se, että kitaristina tykkään soittaa pyöreillä "tukkimaisilla" kauloilla). Oikeastaan kaulaprofiilia voisi verrata Schecterin S1 Blackjackiin tai Fenderin Telecasteriin, joka on ollut hetken laihdutuskuurilla. Flaxwoodin "natural rock"-materiaalin ansiosta kaula on paljon miellyttävämpi soittaa kuin perinteinen maalattu kaula, siitä ei tule "sticky" vaikka hikoilisikin. Pyöreän kaulan ansiosta sointuhommat onnistuvat tällä erinomaisesti. Otelauta on 12" radiuksella, mikä on todella tasainen. Tatsi on lähellä Ibanezia ja Jacksonia (esim. Jacksonin Soloistin radius on 12"-16", Ibanezin Jemin 16"), vain kaulan pyöreyden vuoksi fiilis on erilainen.  Flaxwoodin nauhatyökin ja otelautamerkinnät on tehty huolella. 

Kitara tuli käytettyä myös spontaaneissa jameissa Mikko Juhanin kanssa: pääsin luukuttamaan tätä huolella Blackstarin HT60 Stage -putkicombon kanssa.

Ja se livesoundi.

Voi Luoja.

Vaikka Mikon kanssa ollaankin soitettu kimpassa jo vuodesta 2009, niin NYT kitarasoundimme toimivat yhteen paremmin kuin koskaan ennen (Mikolla kitarana ESP LTD MMV-07 EMG-HZ -mikeillä, vahvistimena Line6 Spider II). Toimivuuden huomasi esim. stemmasoitantakohdissa. Korvistamme vuoti hunajaa. Niin kevyemmissä Ihmisen Kauneudesta -biiseissä ja rokkicovereissa kuin Atlas of Miseryn kaltaisessa blackened death metallissa. 

Jep. Olen saanut itselleni kitaran, jolla tullaan soittamaan PITKÄÄN. Kitara-intoilijana ja -rakastajana lähestulkoon aina kehun jokaisen uuden kitarani maasta taivaisiin, mutta NYT tuli jackpot; unelmien täyttymys. THE GUITAR. Sen tietää kun SE OIKEA osuu kohdalle. Itse tiesin sen viime huhtikuussa Keskumusiikin Flaxwood-klinikalla. Tällainen oli saatava, omilla spekseillä.

Haaveeni omasta custom-kitarasta on nyt toteunut, ja voin sanoa että olen aika helvetin onnellinen tästä soittimesta. Tämä soitin on todellakin "godtierein" mitä arsenaalistani löytyy, ja ennen kaikkea "made for me". Tämän enempää ei kitara voisi olla näköiseni ja kuuloiseni. Tällä lähtee herkät cleanit, jyräävät säröt ja tiukkaakin tiukemmat riffittelyt. Tämä instrumentti tulee olemaan pääkitara Late Night Harvestersissa, Ihmisen Kauneudesta, Atlas of Miseryssä ja Melancoholissa (josta muuten tulette kohta kuulemaan, sen sanon). 

Yeah. Seuraava 6-kielinen kitarani (jos sellaista nyt vähään aikaan tulen hankkimaan) tulee olemaan satavarmasti myöskin Flaxwood. Olen löytänyt kitaramerkkini. Thus I have spoken.

Jeppisjepulis,

xoxoxoxoxo

- Late