torstai 10. elokuuta 2017

LNH:n paluu Takaisin, sävellysseikkailuja honkoloidikammiossa, tekijän(epä)oikeudet ja Kateissa Hiljaisuudessa

Mitä mainiointa päivää, lukijani.

Taas on vierähtänyt kuukausi viime päivityksestä, joten taitaa olla korkea aika taas listailla missä mennään. Ja menty on, tapojeni mukaisesti.


Jep. Käytiin Mikko Juhanin kanssa kuvailemassa vähän promokuvia Melancoholia varten. Samalla tuli napattua vähän molempien sooloproggiksiakin varten kuvia. Kuten yllä ja alla olevat.

Sohvalla oleva ESP LTD MMV-07:han ei ole meikäläisen, vaan Mikon.





Lisää kuvia saatatte nähdä tulevaisuudessa...

Niin. Julkaistukin on, aikas runsaasti vielä. 

Saimme julkaistua Late Night Harvestersin kolmannen EP:n, joka päätyi kantamaan nimeä Takaisin. Vlogiin heitin vähän meininkejä viimeisistä kitaraäänityksistä Jukan kanssa, ja on mukana vähän reenipätkääkin. 


Tosiaan, EP:lle päätyivät kappaleet Syviin Vesiin, Takaisin, Säröt sekä Itseviharikos. Kaksi viimeisintä on ns. uusintaäänityksiä.

EP:n voit käydä kuuntelemassa useasta eri lähteestä:

iTunes:
Deezer:
Spotify:
Soundcloud:
Youtube:

Kuten jokainen artisti/bändi aina tuoreimmasta tekeleestään sanoo, niin nyt sanomme mekin; tehtiin "uramme" paras julkaisu. Ehdottomasti. Takaisin on kokonaisuutena synkempään ja rankempaan ilmaisuun menevältä projektiltamme kyllä onnistunut tekele. Vaikka Säröt ja Itseviharikos onkin uudelleen äänitettyjä, ne sopivat kokonaisuuteen aivan järkyttävän hyvin. Vaikka LNH on enemmän ROKKIA kuin metallia, niin ilmaisu on silti metallimaisen raskasta. Hyvänä esimerkkinä tästä on projektimme tuorein biisi, Takaisin, mikä on myös EP:n nimikkobiisi of course. Tuosta kappaleesta tuli jo sävellysvaiheessa yksi uusia LNH-suosikkeja. Tästä kappaleesta tuli tehtyä myös lyriikkavideo. Ja sekin on ensimmäinen laatuaan meikäläisen näpeistä. Ja siitäkin tuli oikein onnistunut, in my opinion. Näin oli hyvä juhlistaa kohta kaksi vuotta täyttävää Late Night Harvestersia.


Ei muuta kuin siitä lauleskelemaan mukana! 
Soolopuolellakin olin taas ahkera.

Tartuin pitkästä aikaa vanhoihin ambient/soundtrack-biiseihin.

Ja sain aikaiseksi ALBUMIN.

Mutta koska en halunnut Late Honkola -konseptiani (joka on pääasiassa hardcorea) sekoittaa millään muotoa tähän ambient-sählinkiin, oli luotava uusi projekti.

Honkoloid Chamber.

Honkoloid Chamber: Volume 1 -julkaisu sisältää 12 kappaletta, joista viimeiset kaksi on remixejä. Osa biiseistä on vanhoja tuttuja, mutta vain uudelleen miksattuja. Suurin osa kappaleista onkin joskus Soundcloudissa julkaistukin. Mukana on myös vanhat tutut Ikiuni sekä Kalma, plus molemmista erikoismixit.

Pakko myöntää että itselle kun tuollaisen "koneellisemman" musiikin miksaaminen on jäänyt melko vähälle, niin tämän koko albumin miksaaminen oli kyllä kova koulu.
Albumi on tällä hetkellä kuunneltavissa vain Soundcloudissa ja Youtubessa:

Youtube:
https://www.youtube.com/playlist?list=PLdGYZH6JT9DD9RPqWIk-zTjCDHi_EpReP
Soundcloud:
https://soundcloud.com/honkoloidchamber

Vlogissani myös kerroin vähän ajatuksiani tuon HC:n osalta.


Mutta homma ei ollutkaan niin yksikertaista.

Sain kahdesta kappaleesta TEKIJÄNOIKEUSILMOITUKSEN YouTubessa.

"Että mitähän vittua". Toisen ilmoituksen huomasin saman tien, toisen spottasin vasta hetken päästä. Ensimmäisen ilmoituksen kappaleesta "Urban Shaman" kiistautin välittömästi, vedoten siihen, että "olen tuotannossani käyttänyt Zero-G:n 100% tekijänoikeusvapaita sampleja". YouTuben sääntöjen mukaan tekijänoikeusilmoituksen tekijällä on kuukausi aikaa vastata kiistautukseeni.

Tosiaan huomatessani myös, että "Welcome To My Chamber"-kappaleestani oli tehty tekijänoikeusilmoitus, poltin hihani ja aloin repimään persettäni. 

Eli toisin sanoen, jos käytät tekijänoikeusvapaita sampleja, niin ensimmäinen sen ID Contentilla julkaissut toisin sanoen omistaa oikeudet kyseisiin sampleihin...? Perkelesaatanajumalauta, tuo on yksinkertaisesti sairasta sekä epäreilua kohtaan.

Ihmettelen myös sitä (varsinkin Suomen sisä"tubeskenessä"), että mitenkä suuremmat suomitubettajat  (kuten vaikka nimeltämainitsematon Pärnillä) saattavat käyttää videoissaan jonkun suuremman artistin (edellämainittu tubettaja on kättänyt esim. Sian kappaletta) kappaleita videoillaan. Oletettavasti näistähän videoista EI PITÄISI tulla minkäänlaisia mainostuloja, mutta koska olen foliohattu ja mielestäni "suomitubeskene" on kiltisti sanottuna mätä, en yhtään ihmettele vaikka suuremmilla tubettajilla olisikin suuremmat joku suurempi yhteisö taustalla huolehtimassa tekijänoikeuskiistoista (huomatkaa foliohattu päässäni). Moni tubettaja kumminkin käyttää ns. "vapaata musiikkia" videoillaan (esim. YouTube Royalty-Free Musicin kautta), mikä on mielestäni todella fine, tästä kun hyötyvät myös juurikin nuo pienemmät artistit. Itsehän olen vlogissani käyttänyt aina joko omaa tai muusikkoystävieni tuotantoa (MJ Snow, Mikko Juhani), tottakai luvan kanssa. 

Tosiaan turhautumiseni asiasta johti testiin;

Tein molemmista claimatuista kappaleista testinä remixit, oletuksena se, että mix muuttuisi waveformiltaan radikaalisti.

Tässä Audacitystä otetut kuvakaappaukset uusista waveformeista:

Urban Shaman. Yllä remix (oikealta kuuluva audio), alla alkuperäinen mix (vasemmalta kuuluva audio).

Welcome To My Chamber. Yllä remix (oikealta kuuluva audio), alla alkuperäinen mix (vasemmalta kuuluva audio).

Mitä muutoksia käyttännössä tein? 
- Lisäsin efektejä (delay, reverb, erosion)
- Käytin eq:ta rankemmalla kädellä, samoin Abletonin "multiband dynamicsiä".
- yms.

Remix-kappaleet ovat kuunneltavissa sekä YouTubessa että Soundcloudissa.




Soundcloud:
sekä

Vlogissa myöskin mainitsin tästä kyseistä casesta, ja vieläpä raivon kanssa. #LADESRAGEAGE




Köhöm, jatketaan luontevasti omista tekijänepäoikeuksista sujuvasti cover-hommiin... Olenhan muidenkin suomitubettajien tavoin tekopyhä.

Sain tehtyä ja julkaistua yhden uuden coverinkin; metal/rock-cover Echosmithin kappaleesta "Cool Kids". Tämä kyseinen kappale vain ponnahti esille jostain (kuulinkohan radiosta tai jostain muualta, canät recall), niin ajattelin että tästähän olisi hyvä tehdä vähän vakavampi cover, onhan kyseessä varsinkin tekstillisesti itselle merkityksellinen biisi, kertoohan kappale juurikin "outsidereista", joihin  itsekin tuli ala- ja ennenkaikkea yläasteella kuuluttua. Olkoon coverini hatunnosto kaikille meille "ei_niin_cooleille outsidereille".

Päätin että video olisi ehkä hauska kuvata "bänditreenimeiningillä", joten video kuvattiin meidän bändikämpillä Mikko Juhanin avustuksella. Tuollainen siitä sitten tuli. Kaikki coverin kitarat on tosiaan äänitetty joko Latecasterilla (D-standard -vire, capo 3. nauhalla) tai Raadolla (drop G -vire). 



Ja ihan muutama päivä sitten tapahtui jotain järisyttävää;

Julkaisimme Melancoholin uuden sinkkubiisin: Lost In Silence.


Ja löytyypä tuo kappale myös Soundcloudista:
http://soundcloud.com/melancohol/lost-in-silence-2017

Nyt on pakko sanoa että kyllä tämän kappaleen julkaisu on itsellekin todella merkistyksellinen hetki ja merkkipaalu. Mikko Juhani onnistui mixissä mielestäni täydellisesti. Tuo kuulostaa MELANCOHOLILTA. Biisi josta kaikki aikoinaan kahdeksan vuotta sitten lähti. Tämä tuntui jo silloin jonkin suuremman asian alulta, ja se on ehdottomasti sitä myös näin kahdeksan vuotta tuoreempana versiona. Nyt ollaan päästy tekemisen meininkiin. Odottakaas vain.


Tosiaan taas oli asiaa ja linkkejä hurumycket. Itsellä on vielä luvassa yksi akustinen cover-keikka ASSIn kanssa, ja ensi viikolla meillä on göteborg-mättöproggiksen treenit. Myöskin pitäisi alkaa suunnittelemaan tarkemmin tämän vuoden NY POIKAM SAUNOO! Vol. III -kutsuvieraskeikkaa, onhan se jo kuukauden päästä... Voi veljet...

- Late

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti