lauantai 18. heinäkuuta 2015

Siirtymähämmennys

Heipsansaa,

tosiaan aloitin tämän blogaamisen muutama hassu päivä sitten, ja jotenkin kuitenkin tuntui että tuo LiveJournal ei ehkä ollutkaan se oma juttu. Siiryinpä sitten tänne, Blogspottiin.

Ylimääräiset hämmennykset välttääkseni laitan suoran lainauksen "vanhasta" blogikuvauksestani tähän alle:

Terve,

Olen 24-vuotias ympäristötekniikan insinööri ja ennenkaikkea muusikonalku Suomen Chicagosta, Lahdesta. Syntyperäisin olen Etelä-Pohjanmaalta, ylpeä siitä enkä aiokaan Hämäläästyä.

Blogeilla tuppaa olemaan aina joku syvempi tarkoitus, miksi niitä kirjoitetaan. Oma motiivini on se, että haluan jakaa Teidän, kanssaihmisten, kanssa edesottamuksiani mitä teen bändiprojekteissa joissa olen mukana, kirjoitella joitain musiikkikalustoarvosteluja (eli toisin sanoen, sitä kunnon kamarunkkailua, beware), ja tarinoida kaikkea musiikin tekemiseen liittyvästä.

Musiikkiharrastuksen aloitin 11-vuotiaana vuonna 2001, basson varressa sekä koskettimien alkeilla, kotioloissa. Vuonna 2005 tapahtui se niin sanottu "point of no return", tartuin 6-kieliseen hevikirveeseen (B.C. Richin Warlock-kitaraan). Kitaraa on tullut siis tykitettyä kohta kymmenen vuotta. 

Saatan myös jotain jorinaa kirjoitella myös toisesta tärkeästä harrastukestani, minkä löysin tosin vasta nyt keväällä 2015; maantiepyöräily. Salillakin tulee jonkin verran ravattua, mutta nuo salikirjoittelut yms. fitness-päivittelyt jätän suosiolla niille, jotka sen osaavat. Luultavasti aiheuttaisin kirjoituksillani vain hämmennystä, myötähäpeää sekä pahaa verta.

"Halataan kun tavataan" eiku :v

- Late

Joo, eiköhän tuosta saane jonkinlaisen kuvan motiivestani kirjoittaa tällaista tekotaiteellista paskaa bittiavaruuden syövereihin.

Peräti kolme kirjoittamaani "vanhaa" blogitekstiä voinee lukea osoitteesta:

Elieli,

Virheistä ei opita ja eikun lisää paskaa housuun ;o)

 -Late

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti