tiistai 15. joulukuuta 2015

Tjuusdei nait fiivör (yövuororytmi taas päällä)

Hei.

Työkiireistäni huolimatta olen ollut (vaihteeksi) tehokas. Vähän taas tilannepäivitystä musarintamalta.


Late Night Harvesters esiintyy Lahdessa ravintola Torvessa 18.2.2016 Lahen Elmun Ääni-klubilla. TULKAA SINNE HEILUTTAMAAN TUKKAA, RIEHUMAAN JA PITTAMAAN! Soitetaan teille rokkia ja punkkia matalavireisillä skeboilla!

Kovasti olen myös sävellellyt kamaa juuri Late Night Harvestereille. Omia biisejä alkaa olla Maan Korpeen lisäksi kolme + introbiisi. Ja yksi cover. "Lipastosta" löytyy vielä jotain pientä, katsotaan mihin homma etenee! Uusien demobiisien osia on jo runsaasti nauhalla, näitä tulloo kohta kuin sieniä sateella, heh.

Tosiaan, yhteen Harvesterien biisiin meille tulee jopa feattaaja; kihlattuni Laura. Vedetään kappale nimeltä "Säröt" duettona. Biisin lyriikat ehkä heijastelevat muutaman vuoden takaista kriisiäni, ja etenkin niiden fiiliksiä, mutta mikäs sen parempi kuin kirjoittaa niistä laulu. Ihan tosissaan, itselle tuo lyriikan kirjoittaminen on samanlainen henkireikä kuin tuo kitaran rämpyttäminen.

Ja niin, löysin "lipastonlaatikosta" myös yhden vanhan sooloprojektilleni RareEarthElementsille säveltämäni biisiaihion, joka tullaan kuulemaan tästä eteenpäin Harvestersin keikkasetissä. Biisi lyheni minuutilla ja on ehkä muita Harvestersien biisejä rankempi, mutta Stam1nan Kakea siteeraten: "Fiilis on tärkein". Ja niin, biisihän on siitä erikoinen, että tuossa kuullaan runsaasti Best-Servicen Shevannai-ohjelman heleää "haltia-laulua". Ja kertseissä jäätävää EDM-tyylistä synaa, suoraan Korgin Legacy-soundikirjastosta. Odottakaas vaan, heh. Vähän piti tass kyllä taistella Korg-kirjastojen rekisteröimisten kanssa. Minkä itse asiassa jo kerran tein. Sääh.

Kyllä kyllä. Huominen vapaapäivä sitten meneekin joululahjojen metsästyksessä. Saatan käydä Keskusmusiikissa, sillä vaan tuppaa olemaan rahapussia laihentava vaikutus. Hupsiii


Punkrokkarin eväät: Wolberger-valkkari ja Vox AC4.

Hevimiehen eväät: toisenlaista Wolfbergeriä, Blackstar HT5R ja ESP E-II Eclipse 7. 


Ja niin, laitanpa tuo meirän rokkiproggiksen "kansitaiteenkin" vielä tänne. Ihan omaksi ilokseni. Jos teiltä eeverteiltä on jäänyt kuuntelematta tuo Harvesterien uusin demo, tsekkaa se joko https://www.youtube.com/watch?v=ML_idrczH58 tai https://soundcloud.com/late-night-harvesters/maan-korpeen. Ja feisbuukki sivua löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/latenightharvesters/. Käy ihmeessä tykkäämässä!


Vielä yksi juttu: 15 päivää Assi Ilonan sinkun julkaisuun, jossa meitsin louhimista kuulee. Kannattaa käydä tsekkaamassa GRTMusicin tuotantopäiväkirja: http://grtmusic.com/uskojavoima/ .


Mutta jeah, raqsupaqsut, katselemme taas lähipäivinä.

- Late

PS.  Alsacen valkkarit on ihan vitun hyviä, vaikka ne olis kuivia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti