torstai 31. joulukuuta 2015

Uusi_vuosi, uudet kujeet

Rakas lukija

Tämä on vuoden 2015 viimeinen Myöhäisen Honkolan blogi vuonna 2015. Vuodessa on tosissaan tapahtunut aivan helvetisti. Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut. Kirjaimellisesti jopa sattunut.

Mutta asiaan. Musarunkkailuun:

Joulut tuli ja meni. Ihanin lahja mitä sain oli kyllä ehdottomasti Anna Puun "Rakkaudella"-albumi, Annan terveisillä ja nimmarilla varustettuna. Ja niin, Anna Puu on tämän karskin hevieevertin THE quilty pleasure. Heh juum. Vaimokkeeni Laura kyllä osasi yllättää meikäläisen tällä kertaa.

Ennen joulua itse asiassa herätettiin "Ihmisen Kauneudesta" proggis horroksesta Mikko Juhanin kanssa. Käytiin kämpällä jammailemassa, ja saman tien saatiin uusi bändikämppälivejami nauhalle. Nauhuri keskelle kämppää, jonkinlaiset rummut EzDrummerilla ja skebat huutamaan hoosiannaa. Meitsin Bossin spedut vaan sanoivat pattereineen sopparit irti, niin "jouduin" ottamaan vanhan Digitech RP1000-multiefektin käyttöön. Se EI ollut virhe. Jamien alussa soittelinkin Vox AC4:llä, mutta säröpedaalienkin haistattaessa minulle vitut vaihdoin vahvarin uskolliseen "isoon-Bläkkistähteen", Blackstar HT-60 Stageen. No onhan se särö siinä valmiiksi jo aivan saaaaaatanan murea. Heh. Ja niin, tavoistani poiketen mukanani oli VAIN YKSI kitara (!?!?!???!?!?!?), Fender Telecaster. On se vaan niin ihana, uhhh.

Such trip, many mushoor, much color, wow
Ihmisen Kauneudesta promo. Ihan ite kuvattiin. Vasemmalla Mikko Juhani ja Ibanez GRG270B ja oikella minä ihan ite, Fenderin Telecasterin kanssa.

Omnnomnomnom.

Niin, tuo "Kaunareiden" jamihan löytyy Soundcloudista. Tosiaan livemeiningillä mennään, se on se "Kaunareiden" THE juttu. Taiteen ehdoilla. 




Muistin myös itseäni näin jouluna. T-kaupasta aka Thomannilta tilasin itselleni pikkupikku paketin;

... haaaaallelujaaaah...

Paketin mukana tuli Milleniumin läppäriständi, Electro Harmonixin Memory Man -delayspedu, Gatorin pedaalivirtalähde, Fenderin patch-kaapeleita spedujen väliin sekä helmiäispleksi Telecasteriin.

Se. On. HC.

Memory Man on kaikessa monipuolisessa sekavuudessaan vallan mainio peli. Vielä en ole ihan 100% sinut tuon kanssa, mutta koko ajan lähestymme yhteistä säveltä. Tai sitten itketään ja lähestytään. Tai siis minä itken.

Moodeja on 7, ja ilmeisesti jokaiseen pystyy myös tallentamaan oman presetin. Niinkuin totesin, en todellakaan ole vielä sinut tuon pedaalin kanssa. Pitää myöhemmin päivitellä toimintaa tarkemmin. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun esittelen teille juuri kehittellä olevan:
PEDAALILAUDAN!!!

Kävin speksaamassa itselleni Rockboardin pedaalilaudan, minkä "paketointi" on toistaiseksi vielä vaiheessa. Vielä virtalähteiden kiinnitys ym. Mutta enivei, kiitokset taas Keskusmusiikin pojille!

Tosiaan, tuon pedaalilaudan esittelyn pidän teille ensi vuoden puolella. ;)


Nyt 24 tunnin sisällä julkaistiin kaksi biisiä, mitä molempia olen odottanut todella paljon,
 Assi Ilonan "Usko ja voima"-single jossa olen soittamassa mättökitaroita, sekä Melancoholin "Ravens"-remix. 



Ja Assi Ilonan "Usko ja voima": https://www.youtube.com/watch?v=fcYq4vqJCeA


Käykää kuuntelemassa. Musiikki puhukoon puolestaan!


- - -


Summa summarum, vuosi 2015 oli musiikillisesti meikäläiselle todella tärkeä ja merkittävä. Kaikki se työ ja vaiva alkaa vihdoinkin tuottaa tulosta ja kantaa hedelmää. Ollaan vihdoinkin keikkailtu, julkaistu paljon erilaista musiikkia, ollaan eletty täysillä. Tämä vuosi on ollut yksikertaisesti sanottuna ihana. 

Mutta vuosi 2016, mitä silloin tapahtuu?

Mulla ei ole kristallipalloa, en osaa sen tarkemmin ennustaa mihin hommat etenee. Mutta mulla on erikoisessa perseessäni sellainen kutina, että ensi vuonna räjähtää. Saatana. Ja räjähtää muuten kovaa. Jos se on tästä pohojalaasesta sisupakkauksesta kiinni.



HYVÄT LUKIJANI, KIITOKSET KULUNEESTA VUODESTA! Etenkin siitä, että olette jaksaneet tätä liirumlaarum-kirjoitteluani lukea. Kiitos Teille, palaillaan vuonna 2016!

- Late






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti