maanantai 7. syyskuuta 2015

Ny poijjaat saunoo!! -Winter Inside Me keikalla 5.9.2015

Ave!

Lauantain keikka oli BLAST. PAUKE. JYRÄ. TYKKI. KANUUNA. MÖRSSÄRI. Peto oli irti.

Kaikki meni paremmin kuin hyvin. Muutama hassunhauska blackout tuli lauluja vetäessä, mutta nekin sai korvattua George Corpsegrindermaisella epämääräisellä murinalla.

Tosiaan, keikkahan järjestettiin Lahti Energia Oy:n henkilöstön sauna- viihdetiloissa. Itse asiassa samassa rakennuksessa, missä myös bändikämppämme sijaitsee.

Ajattelin nyt kuvablogimaisesti kertoilla ja laittaa kuvia tuosta vedetystä keikasta.


Yeah. Perjantai-iltana kamat kasaan ja kenraaliharkat.

Menimme lauantaina jo klo 16.00 laittelemaan "lämppärisetin" kamoja kasaan. Eli Mikon Line6 Spider II soundit kohdalleen ja voluumit oikealle tasolle. Keikkapaikkahan oli sen verran pieni (ja PA on myös suht pieni), että kitaravahvistimia emme pystyneet mikittämään. Yrittettiin säätää kitaravahvistimien paikat suht stereomaisesti. Parhaiten keikan soundeistahan sai irti ne, jotka olivat kuuntelivat bändiä täysin keskellä. Ja niin, säädettiinpä myös Jukankin Marshall-vahvari kondikseen, yksi cover-biisi kun vedettiin kolmella kitaralla.

 FINAL SOUNDCHECK

Dat vahvistinvalli (vasemmalta oikealle): Blackstar HT60 Stage. Ampeg Micro-CL, Line6 Spider II ja Marshall MG100FX, Mesa/Boogie Mark V & Rectifier-kaappi.

Final soundcheck. Oli pakko aloittaa hyvissä ajoin jo ottamaan "äänenavaavaa"; Karhu Tuplahumala. Parhautta. 

Basistimme Jukan hankkimat keikkavalot toivat treenamiseen ja myöskin keikkaan aivan toisenlaisen fiiliksen. Huomatkaa myös Pertti Kurikan Nimipäivät -paita.





LÄMPPÄRI


Tosiaan, Mikon kanssa vedetiin lämmittelybändinä (puolet Ihmisen Kauneudesta -nimissä ja puolet Melancoholin -nimissä.

Biisilista:

1. Horros (Ihmisen Kauneudesta)
2. Jumala (Apulanta -cover)
3. Teuvo, maanteiden kuningas (Leevi and the Leavings -cover, feattaamassa Jukka)
4. Everything Can't Stay The Same (Melancohol)
5. Ravens (Melancohol)

Heinolan pojat coveroimassa Heinolan poikia. Huomatkaa ESP LTD:n V:t. Näillä kepeillä on tykitetty jo vuodesta 2007!



Mikko ja ESP LTD MMV-07

Silmät-kiinni -fiilistelyä.

Teuv00-0-0-000

Melancoholin biisien ajaksi heitin kitaran syrjän ja keskityin tulkintaan.

WINTER INSIDE ME -SETTI

Aloiteltiin WIM:in kanssa n. klo 19.15. Setti oli seuraavanlainen:

1. Falling Clouds
2. Love With Pain
3. Aggression
4. Paralyzed
5. Legacy
6. Betrayed Expectations
7. Tree Without Leaves

seuraavien biisien PITI olla encorena mutta vedettiinkin ne putkeen

8. Päivin ja Heidin tulkinta Mozartin kappaleesta "Als Luise die Briefe ihres ungetreuen Liebhabers verbrannte"
9. Reflections of Separation

Encore:
- Aggression, uudestaan, siihen asti kunnes läppäri sanoi sopparin irti ja veti blue screenin
- Hätä ei ollut tämän näköinen; vedettiin loppuun impro-perseilybiisi "Kurtin Vadelmavene" (Jari tiluttaa, Jukka soitti E:stä ja meikäläinen "tulkitsi" tunnettuja Suomi-rap -biisejä.



Ananaspää.


Sininen trippi.



Jari & UV777

Paskaa välispiikkiä...


Ananaspää XXX



Oli pakko mennä yleisön sekaan riehumaan.

MOSHMOSHMOSHMOSH

Wow such mosh trip

Extended range domination: 8-kieliset skebat x 2 + 6-kielinen basso. Osaatteko vetää?

Encoren aikana kielisoitinosasto päätyi riehumaan yleisön sekaan.


Kyllä. Reilun tunnin keikka meni paremmin kuin odotusten mukaan, bändillä ja nähtävästi yleisölläkin oli helvetin hauskaa. Nyt näitä lisää!

Ja niin, kuvista kiitos Lauralleni <3

Ja nyt eikun lisää paskaa housuun,
- Late




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti