Heh.
Siitä taitaakin olla pidempi aika kun on viimeksi tänne kirjoitellut. Laiskuus iski. Heh juum.
Reenailtu on, sekä covereita että WIMin kanssa. Jopa bluesia.
Itse asiassa olen editoinut tuolta viimeisimmältä keikalta otettuja videoita, ja niitä olen pikkuhiljaa lataillut Youtubeen, tosin piilotettuina videoina. Täytyy ensin saada bänditovereiden tuomio niistä.
Joo, tuli tehtyä mielenkiintoinen versio Lady Gagan Bad Romance-biisistä. Tämä tullaan varmasti kuulemaan keikoilla. "Likainen Romanssi" ala-A:sta toimii. Ainakin bänditovereiden mielestä, heh.
Myös RareEarthElementsiä on tullut ääniteltyä, ja toisaalta treenattuakin. EP:n introbiisi on äänitetty, ja vanhaa "Pandora's Box" -biisiä aloin kaivamaan naftaliinistä. Biisi on alunperin sävelletty D-vireelle, josta kääntyi myöhemmin drop D:lle, ja nyt lopulta C#-standardiin. Wörks bättre than fine. Etenkin JEMillä tykitettynä.
Ja olipa meikäläisen pärstä jopa Uusi Lahti -lehdessä. Heh.
Tänään tuli myös pitkästä aikaa käytyä Lahden Keskusmusiikissa. Parhaassa musakaupassa ikinä. Tosiaan, tarkoitus oli kokeilla vain erilaisia pedaaleja. Ajattelin nääs päästä nykyisestä Digitechin multiefektistä eroon...
Tuli vastaan pedaali, mikä oli ostettava samantien; Boss Blues Driver BD-2. Sopi täydellisesti cleanien kitarasoundien boostiksi, mutta myöskin kevyemmäksi säröksi. Toimi kuin junan vessa. Kyseinen spedu lähti epäröimättä mukaan. Kuten myös uusi Dunlopin capo sekä John Petruccin signature-plektroja.
MUTTAMUTTA.
Les Paul -miehelle tuli identiteettikriisi. Antakaa minun kertoa koko tarina.
Pedaaleja tosiaan oli jäätävä liuta, mitkä oli kytketty Fenderin putkicomboon (sori, en muista mallia).
Pedaalien kokeilu tosiaan alkoi ensin ESP LTD TE-406, "hevi-tele". EMG-mikit, kunnon rocksoundi. Toimi. Siirryin seuraavaksi ESP LTD EC-401, kitaran intonaatiossa oli jotain häikkää, joten se lähti nopeasti takaisin hyllyyn,
Sitten tapahtui jotain järisyttävää.
Otin hyllystä testiin Fender Telecaster Standardin. Meksikolaisen, jos tarkkoja ollaan. Ja valkoinen (koska fiksaatio valkoisiin kitaroihin).
Ensimmäinen E-mollisointu, ja se oli menoa. Rakkautta ensikuulemalta. Jopa mukana ollut kihlattuni Laura huomasi soundin, Se kirkkaus, se terävyys. Se oli täydellisyyttä. Etenkin Blues Driver -pedaalin sekä reverb-pedaalin ollessa päälle kytkettyinä. "Les Paul -miehen" identiteetti alkoi murenemaan. Se hajosi paloiksi Keskusmusiikin lattialle. Tilanne ei ollut hallinnassani.
Yritin saada Les Paul-jäbän identiteetin rippeitä kerättyä vielä testaamalla Gretshin Electromatic Pro Jetiä. Ei. Ei. Ei. Se ei kuulostanut hyvältä. Se ei kuulostanut miltään.
Epätoivoissani kokeilin myös uudenuutukaista Fenderin Jazzmasteria, kaksikelaisilla mikeillä. Ei... Ei... Ei kai taas... Ei toiminut, ei.
Oli vielä varmistuttava kuulemastani, hain hyllystä Fenderin Telen, tosin mustana.
Ja ei saatana, kyllä, KYLLÄ, K Y L L Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄH!! Dat sound, orgasmic...
Olin jo lähellä ostaa siltä istumalta valkoisen Telen, mutta maltoin mieleni. Totesimme Lauran kanssa, että on paras mennä syömään, laskea kierroksia ja "pitää palaveri". Ei mitään hätiköityä.
Kiinalaista (etenkin friteerattuja kanapaloja) nauttiessa päädyimme lopputulokseen, että Fenderin Tele on kokoelmiin saatava. Ennenkaikkea, Lauran mielipide on minulle tässä asiassa tärkein. Jostain syystä tuo nainen tosiaan tietää, mikä tälle jäbälle on hyväksi (paras esimerkki tähän mennessä tuo ESP Eclipse). Päädyimme ratkaisuun, että ostan kitaran. Tosin vain toista väriä.
Tilaukseen lähti "Lake Placid Blue"-värinen Tele. Nyt odotellaan kepukan saapumista. Ahh, kitarakokoelmani alkaa olemaan TÄYDELLINEN. Tai noh, mielestäni kitaroita EI VOI OLLA liikaa. Heh juum.
Eniveis, tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Palaillaan, mussukat ja raqsupaqsupuqsuihqut! :3
- Lade
Siitä taitaakin olla pidempi aika kun on viimeksi tänne kirjoitellut. Laiskuus iski. Heh juum.
Reenailtu on, sekä covereita että WIMin kanssa. Jopa bluesia.
Itse asiassa olen editoinut tuolta viimeisimmältä keikalta otettuja videoita, ja niitä olen pikkuhiljaa lataillut Youtubeen, tosin piilotettuina videoina. Täytyy ensin saada bänditovereiden tuomio niistä.
Joo, tuli tehtyä mielenkiintoinen versio Lady Gagan Bad Romance-biisistä. Tämä tullaan varmasti kuulemaan keikoilla. "Likainen Romanssi" ala-A:sta toimii. Ainakin bänditovereiden mielestä, heh.
Myös RareEarthElementsiä on tullut ääniteltyä, ja toisaalta treenattuakin. EP:n introbiisi on äänitetty, ja vanhaa "Pandora's Box" -biisiä aloin kaivamaan naftaliinistä. Biisi on alunperin sävelletty D-vireelle, josta kääntyi myöhemmin drop D:lle, ja nyt lopulta C#-standardiin. Wörks bättre than fine. Etenkin JEMillä tykitettynä.
Ja olipa meikäläisen pärstä jopa Uusi Lahti -lehdessä. Heh.
Tänään tuli myös pitkästä aikaa käytyä Lahden Keskusmusiikissa. Parhaassa musakaupassa ikinä. Tosiaan, tarkoitus oli kokeilla vain erilaisia pedaaleja. Ajattelin nääs päästä nykyisestä Digitechin multiefektistä eroon...
Tuli vastaan pedaali, mikä oli ostettava samantien; Boss Blues Driver BD-2. Sopi täydellisesti cleanien kitarasoundien boostiksi, mutta myöskin kevyemmäksi säröksi. Toimi kuin junan vessa. Kyseinen spedu lähti epäröimättä mukaan. Kuten myös uusi Dunlopin capo sekä John Petruccin signature-plektroja.
MUTTAMUTTA.
Les Paul -miehelle tuli identiteettikriisi. Antakaa minun kertoa koko tarina.
Pedaaleja tosiaan oli jäätävä liuta, mitkä oli kytketty Fenderin putkicomboon (sori, en muista mallia).
Pedaalien kokeilu tosiaan alkoi ensin ESP LTD TE-406, "hevi-tele". EMG-mikit, kunnon rocksoundi. Toimi. Siirryin seuraavaksi ESP LTD EC-401, kitaran intonaatiossa oli jotain häikkää, joten se lähti nopeasti takaisin hyllyyn,
Sitten tapahtui jotain järisyttävää.
Otin hyllystä testiin Fender Telecaster Standardin. Meksikolaisen, jos tarkkoja ollaan. Ja valkoinen (koska fiksaatio valkoisiin kitaroihin).
Ensimmäinen E-mollisointu, ja se oli menoa. Rakkautta ensikuulemalta. Jopa mukana ollut kihlattuni Laura huomasi soundin, Se kirkkaus, se terävyys. Se oli täydellisyyttä. Etenkin Blues Driver -pedaalin sekä reverb-pedaalin ollessa päälle kytkettyinä. "Les Paul -miehen" identiteetti alkoi murenemaan. Se hajosi paloiksi Keskusmusiikin lattialle. Tilanne ei ollut hallinnassani.
Yritin saada Les Paul-jäbän identiteetin rippeitä kerättyä vielä testaamalla Gretshin Electromatic Pro Jetiä. Ei. Ei. Ei. Se ei kuulostanut hyvältä. Se ei kuulostanut miltään.
Epätoivoissani kokeilin myös uudenuutukaista Fenderin Jazzmasteria, kaksikelaisilla mikeillä. Ei... Ei... Ei kai taas... Ei toiminut, ei.
Oli vielä varmistuttava kuulemastani, hain hyllystä Fenderin Telen, tosin mustana.
Ja ei saatana, kyllä, KYLLÄ, K Y L L Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄH!! Dat sound, orgasmic...
Olin jo lähellä ostaa siltä istumalta valkoisen Telen, mutta maltoin mieleni. Totesimme Lauran kanssa, että on paras mennä syömään, laskea kierroksia ja "pitää palaveri". Ei mitään hätiköityä.
Kiinalaista (etenkin friteerattuja kanapaloja) nauttiessa päädyimme lopputulokseen, että Fenderin Tele on kokoelmiin saatava. Ennenkaikkea, Lauran mielipide on minulle tässä asiassa tärkein. Jostain syystä tuo nainen tosiaan tietää, mikä tälle jäbälle on hyväksi (paras esimerkki tähän mennessä tuo ESP Eclipse). Päädyimme ratkaisuun, että ostan kitaran. Tosin vain toista väriä.
Tilaukseen lähti "Lake Placid Blue"-värinen Tele. Nyt odotellaan kepukan saapumista. Ahh, kitarakokoelmani alkaa olemaan TÄYDELLINEN. Tai noh, mielestäni kitaroita EI VOI OLLA liikaa. Heh juum.
Eniveis, tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Palaillaan, mussukat ja raqsupaqsupuqsuihqut! :3
- Lade
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti